Lentomatkustamisen hohdosta…

…ovat viimeisetkin rippeet hävinneet.

Aiemmin lentomatkalle lähtiessä, vaikka vain seuramatkalle, tunsi olevansa arvostettu asiakas. Oli hieman hohdokas tunne lentokentälle saavuttaessa, missä ystävällinen virkailija otti vastaan, antoi liput, tulosti ja kiinnitti tarrat matka-laukkuihin ja toivotti hyvää matkaa. Sitten passin- ja turvatarkastuksen läpi, joka kävi useimmiten nopeasti, jonka jälkeen sitten saikin jo ryhtyä nauttimaan tulevasta matkasta. Ikkunoista saattoi koneeseen nousemista odotellessa katsella laskeutuvia ja lähteviä lentokoneita ja tuntea erityistä ylpeyttä nähdessään tutut sinivalkoiset koneet. Kun sitten päästiin koneeseen oli vastassa ystävällinen henkilökunta ja olo oli turvallinen.

Nykyisin tuntee lähinnä olevansa välttämätön paha jota siedetään pakosta – rahasta. Lentomatkustaminen on tehty mahdollisimman epämiellyttäväksi kokemukseksi eikä asiakas enää ole ainakaan kuningas.

Jo lentokentällä alkaa ”itsepalvelu” (”palvelu” osa sanassa on aika suuri vitsi) jossa matkustaja itse kirjautuu lennolle, tulostaa lipun itse (ellei jo etukäteen ole sitä tulostanut / ladannut älypuhelimeensa), samoin matkatavaratarrat tulostetaan itse jonka jälkeen ne kiinnitetään itse matkalaukkuun joka itse nostettuna liukuhihnalle häviää uumeniin ja toivoa vain voi, että päätyy samaan paikkaan kuin itsekin…. Mikähän tässä oli sitä palvelua?

Tästä itsepalvelusta kun on selvitty kuljetaan karjanerotuskarsinoita muistuttavassa jonossa siksakkia turvatarkastukseen (jota sitten eri kentillä eri maissa sovelletaan vähän vaihtelevasti) ja toivon mukaan pääsee jatkamaan lähtöaulaan. Josta ei enää juurikaan näe ulos vaan vastassa on erilaisten liikkeiden suma joiden yhteinen nimittäjä on, että kaikki ovat sikamaisen kalliita.

Heti kättelyssä turvatarkastuksen jälkeen nykyisin useimmiten tyrkytetään ”tax-free” eli ns. verovapaata tavaraa. Notkuvien hyllyjen ohi ei pääse kuin matelemalla kapeaa käytävää jonon jäljessä. Sääliksi käy sellaisia matkustajia joiden pitäisi kiireesti ehtiä lennolleen….

Kaikki tuotteet joita kentällä (turvatarkastuksen jälkeen) myydään, alkaen ns. verovapaista ovatkin sitten kaikkea muuta kuin edullisia, olkoonkin verosta vapaata, mutta vähintäänkin veron arvo on siirretty katteeseen. Nykyään en, ihan periaatteesta, enää ostakaan sieltä mitään, en edes vesipulloa joka sekin on ylihinnoiteltu ja maksaa monta kertaa enemmän kuin verollinen vesipullo kaupassa lentokentän alakerrassa, tuloaulassa turvatarkastuksen ulkopuolella. No hyvä puolihan tässä on se, että ainakin palatessa voi lentokentältä ostaa normaalihintaisia tuotteita kun on selvinnyt tullin läpi…

Sitä alakerran edullisempaa vesipulloahan ei saa viedä turvatarkastuksen läpi sillä saatanhan olla pahoissa aikeissa pulloni kanssa…. Sinänsä en mutise turvatarkastuksesta, ymmärrän että se on meidän kaikkien rehellisten matkustajien etujen mukaista. Sitävastoin on vähemmän kunniallista tehdä riistobisnestä tämän varjolla…….. Ei ihan ole myöskään auennut miten se neste muuttuu vaarattomaksi turvatarkastuksen jälkeen, jossa sitä myydään kiskurihintaan? Jos joku ”pahis” nyt haluaisi tehdä jonkun kuollettavan cocktailin voisi hän kait tehdä sen sielläkin? No, en ole kemisti joten ehkä cocktailit on tehvävä ennen turvatarkastusta jotta ne ”toimisivat”.

Sama pakkomyyni ja ylihinnoittelu jatkuu sinivalkoisen lentomme aikana, tosin vesi onneksi vielä sisältyy lentolipun hintaan….

Jos kyseessä oli seuramatka löysi aiemmin ystävällisen oppaan tuloaulan jälkeen, joka ensin opasti oikeaan bussiin ja matkan hintaan sisältyvän hotellimatkan aikana kertoi matkakohteesta kaikkea kiinnostavaa ja hyödyllistä. Hotellille saavuttaessa hän seurasi asiakkaitaan vastaanottotiskille ja huolehti siitä, että jokainen, myös kielitaidoton ja kokematon matkalainen, sai huoneensa avaimen. Myöhemmin päivällä tai seuraavana päivänä oli mahdollisuus osallistua tervetuloa-tilaisuuteen, jossa useimmiteen tarjoiltiin jotakin paikallista  pientä purtavaa tai juotavaa ja kerrottiin kohteesta sekä tulevista retkistä. Toki nämä retket silloinkin olivat vapaa-ehtoisia ja maksettiin erikseen.

Nykyisin perillä sitten hyvässä lykyssä löytää matkanjärjestäjän oppaan, joka opastaa mistä erikseen maksettu bussikuljetus lähtee. Oppaista ei nykyään tavalliselle matkustajalle oikeastaan ole mitään iloa, eikä heitä tarvitsisi vaivata lentokentäkuljetuksiin laisinkaan. Ainoa mihin heitä siellä tarvitaan on neuvoa mistä bussi lähtee, minkä varmasti voisi esittää vaikkapa opastein….

Kun tästä kuljetuksesta vielä maksetaan erikseen, ei pitäisi pakottaa kuuntelemaan pakkomainontaa tarjottavista retkistä koko kuljetuksen ajan. Koska mitään käytännön tietoa ei jaeta ei oppaan läsnäolo ole mitenkään tärkeää bussissa. Hotelliin sisäänkirjautumisenkin saa hoitaa itse ja ellei se jollekulle vähemmän matkustaneelle sattuisi onnistumaan, niin ehkä kanssamatkustajat auttavat tai viimeistään seuraavalla ”opastapaamisella” hotellissa varmaan sitten selviää. Hotellistahan löytyy mappi josta jokainen voi käydä lukemassa, myös tiedot retkistä löytyvät sieltä koska mitään tervetuliaistilaisuuksia joissa tämä mainonta aiemmin hoidettiin, ei myöskään enää pidetä.

Kotimatkakaan ei sitten toiminut ihan sutjakkaasti vaan venyi 12 tunnin mittaiseksi vaikka juuri matkanteon oletettu lyhyempi kesto (n. 6-7h) oli yksi kriteereistä matkakohteen valinnassa…. Onneksi myös on sen verran rasvavarastoa kerääntynyt, että selvittiin päänsäryllä kun lennolla myytävä ruoka / välipala loppuikin kesken koska puolet ruoasta oli unohtunut Suomeen jo lähtiessä. Varastontäydennystä ei näemmä voinut saada sen koommin kohteessa kuin tankkausvälilaskun aikanakaan.

Saimmehan onneksi muutaman mukillisen vettä matkan aikana ja ihan ilman eri korvausta…. 😊 

Väsyneinä perillä Suomessa, matkalaukut viimein löydettyämme oikealta hihnalta (ei kovin selkeästi ilmoitettu), kun väsyneenä keskellä yötä tulee koneesta eri terminaaliin kuin matkalaukut… ja hampurilaisravintolassa yöpalaamme mutustellen totesimme, että lentomatkailusta on viimeistään nyt karissut kaikki hohto ja mukavat kokemukset.

No, eihän hölmö ole se joka höynäyttää vaan se joka suostuu höynäytettväksi… toisaalta ikävien kokemusten minimoimiseksi voi sitten seuraavalla kerralla kokeilla toista matkanjärjestäjää ja lentoyhtiötä…. Ei ihme, että itsematkailu lisääntyy ja pakettimatkat vähenevät.

Kaiholla aloin myös muistella lapsuuden matkoja autolla Eurooppaan Italiaa myöten, ehkä siinä tulevaisuuden matkantekomme. Asiakkaanhan ei ole pakko sietää mitä tahansa kohtelua vaan voi onneksi vielä valita muitakin vaihtoehtoja!

Sauvakävelyä ja vähän muuta…

Myöskin tänä aamuna aloitin päiväni sauvakävelyllä, Sportstracker sovelluksen mukaan 5,3 km / 53,52 min, siis melkein tunti reipasta kävelyä, jota samaisen ohjelman tietojen mukaan on minulle tähän mennessä kertynyt lähes 3000 km kaikkiaan, johon on kulunut yli 500 tuntia….tosin yli viiden vuoden aikana. Kaikkia reipasteluja en ole tallentanut ohjelmaan, mutta keskimäärin 4 kertaa viikossa à +/- tunti ja 5-7 km per kerta.

Siitä siis on noin viitisen vuotta kun löysin tämän lajini. Juoksemisesta en ole koskaan innostunut, mutta kunnon ylläpitämiseksi oli jotain tehtävä. Nuorena kunto pysyy suht hyvänä vaikka ei niin säännöllisesti liikkuisikaan, vanhemmiten laiskuus / mukavuudenhalu sitävastoin kostautuu aika pian…. Kuntosalilla on tullut käytyä enemmän tai vähemmän noin neljä vuosikymmentä, mutta välillä se vain maistuu puulta….

Sauvakävely on minulle sopiva laji, mukava liikkua (ähkymättä mutta silti reippaasti) luonnossa, korvissa soi mielimusiikki ja aivot ”puhdistautuvat” ja jälkeenpäin on reipas olo 😊

Kyllähän sitä välillä näkee ihmisiä sauvat kädessä kävelyllä, mikä nyt ei ehkä ole ihan sama asia kuin sauvakävely. Toisaalta mielestäni on hyvä jos ihmiset, varsinkin iäkkäämmät sauvojen kanssa edes liikkuvat hieman enemmän kuin ilman. Itse googlasin sauvakävelyoppeja internetistä ja niillä on hyvin pärjätty.

Kaatosade on ainoa sää jolloin en lähde sauvakävelemään, muutoin ei säällä ole väliä kunhan pukeutuu asianmukaisesti. Talvella Icebugs -jalkineet ovat ihan ehdottomat, ei tarvitse pelätä kaatuvansa vaan voi jatkaa reipasta kävelyä. Vaikka tänä talvena niitä ei (vielä) ole tarvinnut kovinkaan usein….

Kesällä pyrin tekemään lenkkini heti aikaisin aamulla ennenkuin aurinko porottaa täysillä…. Tähän aikaan vuodesta nautin eläkeläisen vapaudesta ja sallin itseni nukkua pidempään, kunhan ehtii lenkille ennenkuin parin tunnin päivänvalo taas muuttuu pimeydeksi…. Sitten on mukava nauttia aamiainen rauhassa, no jaa, täytynee myöntää, että välillä se tähän aikaan vuodesta on kyllä enemmänkin aamiaisen ja lounaan välimuoto eli brunssi.

Aikaisemmin oli suuri nautinto aamiaista nauttiessa lueskella maailman tapahtumia lehdestä. Mutta se nautinto on nyt hävinnyt sen jälkeen kun lehtiä (haja-asutusalueella ainakin) ryhdyttiin jakamaan iltapävisin. Välillä lehti ilmaantui neljän-viiden aikaan iltapäivällä, nyt taas jonkin aikaa tullut välillä jopa yhden-kahdentoista aikaan. Läppäriltä luettuna ei ollenkaan tunnut samalta… Mutta postilla lienee kaikkea muuta puuhailtavaa paitsi postinjakelua (lumenluontia, nurmikonleikkuuta, vanhustenhoitoa…).

Aika ihmeellistä kyllä, että palvelu vähän joka alalla näyttää vain huononevan. Ehkä ensimmäinen merkki vanhenemisesta…. Nuoruudessani postiakin Helsingin keskustassa jaettiin kaksi kertaaa päivässä, siitä se väheni yhteen kertaan, mutta lehdet jaettiin edelleen aikaisin aamulla. Nyt lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin postin ja lehtien jakelu on muuttunut vaihtelevaksi ja käsittääkseni joinain päivinä ei postia jaeta laisinkaan, tai sitten taas on systeemi muuttunut. Muuttuu sen verran usein ettei kärryillä meinaa pysyä. Nykyisin posti ei kulje vaikka kuinka Kusti polkisi.

Parissa vuodessa on onnistuttu pilaamaan parisataa vuotta vanha ”brändi” Postista luotettavana ja tehokkaana kuriiriyrityksenä, lähinnä vitsiksi, jonka sinne-tänne-kokeiluille ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Posteljooneja minun todellakin käy sääliksi, aiemmin he pystyivät olemaan ylpeitä ammatistaan mutta ihmettelenpä voivatko enää tai mikä ammattinimike nykyisin on? Sekatyömies/-nainen?

Ehkäpä parempaa vanhustenhoitoakin olisi jakaa lehdet myös haja-asutusalueilla, jotta siellä asuvat vanhukset eivät täysin eristäytyisi ympäröivästä yhdyskunnasta. Ehkä jopa vaihtaa pari sanaa heidän kanssaan postin jaon lomassa.

Vaikka ymmärränhän minä, että kuten niin monen muunkin asian osalta nykyään, maksimaalinen voitto on avainsana. Ei riitä, että yritys on kannattava ja asiakkat ja työntekijät tyytyväisiä, vaan on pakko tavoitella maksimaalista voittoa, viis veisaten asiakkaiden ja työntekijöiden toiveista. Jossain vaiheessa tämän ahneuden on pakko kääntä humaanimpaan (lue sivistyneempään) suuntaan. En kuitenkaan ole varma ehdinkö itse nähdä tämän muutoksen.

No, mutta nyt takaisin aamiaisen ja eilisen lehden pariin!

Kehityksen perässä pysyminen…

..voi tuntua vaikealta. Yritän parhaan taitoni mukaan päästä jyvälle miten blogin rakentaminen oikein toimii. Välillä onnistuu ja toisella kertaa taas ei oikein tahdo onnistua.

Omasta mielestäni olen kuitenkin aika hyvin pysynyt kehityksen kärryillä, joten ehkäpä vielä onnistun!

Olen (toivottavasti) yläpalkin kohdassa MIKSI onnistunut kertomaan kuka olen ja mistä ja miksi kirjoittelen, eli:

Haluan mielelläni vaihtaa ajatuksia, esittää omiani ja ”kuunnella” muiden, mummohöperyyden välttämiseksi.

Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta ”paljastaa” tai tuoda esille itseäni koko maailmalle, mutta kuitenkin tarve ilmaista ajatuksiani.

Olen osallistunut kurssille, jonka nimenä oli ”tule paremmaksi bloggaajaksi”… aika kunnianhimoinen nimi. Omalta osaltani tavoitteena tällä hetkellä on ylipäätään onnistua luomaan blogisivu ja toivon mukaan vähitellen tulla paremmaksi bloggaajaksi.

Katsotaan miten tädin käy!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pryl_leksaker1965.jpg
Tervetuloa mukaan blogitaipaleelleni…